

09.05.2012 Hiljalleen Shadiya alkaa heräämään talvihorroksesta. Päivitettävää
on kuitenkin edelleen paljon, mutta pikku hiljaa yritän saada kaikki asiat ajantasalle.
Tarkoituksenamme on parantaa laukkamaailman arabikantaa ja tuoda siihen uutta verta sekä ulkomailta että meidän omista linjoistamme. Suurin osa hevosista kilpailee aktiivisesti nuorempana laukoissa, ja sen jälkeen niitä ainakin kokeillaan jossain muussakin lajissa (esim. westernissä tai kouluratsastuksessa). Yleensä hevoset jatkavatkin kisaamista n. 12-14-vuotiaiksi täysin kuntonsa mukaan kunnes siirtyvät kokonaan jalostuskäyttöön. Omat kasvattimme tunnet liitteistä SA ja al Shadiya, joista ensimmäinen on tavallisesti nimen edessä ja jälkimmäinen nimen lopussa.
Shadiyassa on tietenkin myös muuta toimintaa kuin pelkästään jalostusta. Laukkakilpailuja yritämme järjestää niin usein kuin mahdollista (varsinkin arabeille avoimia kilpailuja). Toinen "elämäntyöni" on lisätä laukka-arabien määrää virtuaalimaailmassa. Siksi aika usein lähden kiertelemään ulkomaille ja tuon sieltä kotimaahamme lupaavia laukkaratsun alkuja. Niillä sitten kisaan, kun ne on koulutettu ja täyttäneet kolme vuotta. Ensimmäisen kisakauden jälkeen myyn tavallisesti kaikki uusiin koteihin, joissa kisaamista voidaan jatkaa. Jos sinua kiinnostaa tuoda hevosia ulkomailta, mutta et itse jaksa alkaa sopivaa etsimään niin minulle voi lähettää mailia ja kysellä tuoduista hevosista tarkemmin. Joukosta löytyy useita erilaisia hevosia ja uskon, että kaikille löytyy varmasti oma sopiva kaunokainen. Usein myytäviä ulkomaantuonteja näkee myös h.comissa minun topiceissani, joten niitäkin kannattaa tarkkailla.
Jätän teidät nyt viimeinkin rauhaan ja saatte vapaasti lähteä tutustumaan tarkemmin tallimme hevosiin.
Terveisin: